Page 1 of 1

Harrastuksen uudelleenstarttaus

PostPosted: Thu 2010-06-10 09:49
by Metallimise
Morosh,

Olisin siis starttailemassa uudestaan softausharrastustani, joka jäi tässä pari vuotta sitten jäihin kun ostamani kiina-ase ei pysynytkään niin hyvin kasassa kuin olisi voinut toivoa. Varaosat jäi sitten ostamatta ja koska toimivaa asetta ei ollut, niin eipä sitten tullut peleissäkään käytyä. Nyt kun tässä on kesä jo pitkästi alullaan ja metsäpolut alkavat näyttämään luvattoman houkuttelevilta tetsaajan silmässä, niin ajattelin ottaa teihin yhteyttä ja kysellä vähän että miten tämän homman saisi ripeästi käyntiin. Lyhyesti sanottuna, kaksi asiaa pitäisi saada tehtyä: peliväline korjattua ja päästä softaamaan asap.

Rouskuna minulla on Dboysin m4 CASV (http://www.airsoftpacific.com/content.php?page=38). Kyseisestä aseesta rikki on kolme osaa (joista kaksi kriittisempiä). Ensimmäisenä on aseen tukki, jonka liukumekanismi on totaalisesti hajalla. Tukkia ei saa edes rikkomatta irti aseesta, koska mekanismi on lukittunut sillä tavalla kiinni, että perän putkessa olevan levyn ruuviin ei pääse käsiksi. Sinänsä tämä ei kauheasti haittaa koska tarkoitus olisi hankkia tukki, jonka sisään saisi akun (suosituksia otetaan kiitollisesti vastaan), koska huolimatta arvosteluista, aseen etuosan sisään ei saa mahtumaan miniakkua. Aseessa tuli tosin mukana kiskoon kiinnitettävä akkukotelo (AN-PEQ), mutta sellaista en mielellään käyttäisi, koska se on tiellä ja ruma. Toinen osa on vähän kinkkisempi. Se on tulenvalitsimen alla oleva kiekon mallinen levy jossa tulenvalitsin on kiinni (kuvassa näkyvä metallinvärinen osa: http://www.trinityairsoft.com/p-320-m4m ... -army.aspx.). Kolmas osa ei ole niin kiireinen, mutta hyvä sekin olisi saada korjattua. Kyseessä on muovinen läpikuultava, vähän avaimen mallinen osa joka on aseen sisällä kiinni latausvivussa. Kyseinen osa siis napsauttaa hylsynpoistoaukon luukun auki josta pääsee käsiksi hoppiin. Luukun saa auki kyllä pientä väkivaltaa käyttäen, mutta toivottavaa olisi että se ei olisi tarpeellista.

Kysyisin siis teiltä asiaan perehtyneiltä, että mistä kyseiset osat olisi mahdollista tilata (mitä nopeammin, sitä nopeammin). Ostoslistalla siis olisi:
m4 tukki johon saisi akun sisään + pari kyseiseen tukkiin soveltuvaa akkua (tässäkin otan mielellään suosituksia vastaan)
m4 tulenvalitsimen mekanismi (mielellään jokin luotettava merkki jotta osa ei murenisi yhtä naurettavan helposti kuin tämänhetkinen)
Hop-upin luukun aukaisumekanismista uupuva muovinen osa X

Toisena aiheena on tosiaan softaamaan pääseminen mahdollisimman nopeasti. Satuin kuulemaan teiltä kun ulkoilemassa olitte että viikonloppuna olisi tiedossa Hikistä Erämaata. Olisin erittäin kiinnostunut päästä pelaamaan, mutta tuollaisenaan ase ei ole pelikuntoinen. Olisiko mahdollista saada vuokra-asetta softiin käyttöön? Luin että ainakaan toistaiseksi vuokra-aseita ei ole tiedossa muuten kuin yksityisiltä, mutta kysympä nyt tässä kuitenkin. Vaihtoehtona vuokra-aseelle kävisi myös jos saisin mahdollisesti akkua lainaan kyseisen pelin ajaksi. Itselläni on kyllä aseen mukana tullut kiina-akku, mutta pikkulinnut ovat laulaneet että näitä ei kannattaisi aseessa käyttää (totta/tarua?). Voisin viritellä tuon aseen sellaiseen kuntoon, että säätäisin tulenvalitsimen sarja/kertatulelle ennen peliä ja pitäisin akkua akkukotelossa niin että akun voisi kätevästi irroittaa erien välillä ja muutenkin taukoillessa turvallisuuden varmistamiseksi (sikäli mikäli tällainen käy pelin järjestäjille. Olen kyllä vastuullinen aseenkäsittelijä). Lippaita ja kuulia kyllä itseltä löytyy.

Kiitoksia näin etukäteen mielipiteistä ja neuvoista!


Ilkka "Metallimise" Suhonen

Re: Harrastuksen uudelleenstarttaus

PostPosted: Thu 2010-06-10 10:59
by Rectunator
Korjausvinkkeihin vastaamisen jätän asian_tuntijoille, mutta pelipyssyongelmaa voit lievittää juurikin lainaamalla joltakulta tussaria. Esim. minulta irtoaisi Hikiseen Erämaahan nimellistä korvausta vastaan AKS-74 muutamalla akulla ja kasalla lippaita. Kantolaitekkin järjestyy tarvittaessa. Foorumeilla (täällä ja PPA:n foorumilla) on myös muita joilta irtoaa mutkaa lainaan kun kauniisti pyytää. Yhteystietoni (msn) löytyvät profiilistani. Otahan yhteyttä.

Re: Harrastuksen uudelleenstarttaus

PostPosted: Thu 2010-06-10 15:29
by Parzi
Joku coltti ihminen vois jakaa viisauttaan liittyen aseen korjaamiseen. Myöskin sitä tulisi kattoa että onko korjaaminen kannattavaa vai kannattaako ostaa uusi saman tyylinen ase ja käyttää sit tätä vanhaa varaosina.
Mitä tuohon perä asiaan tulee niin itse suosittelisin "crane" mallista perää. Näihin saa monenlaista akkua sisään ja ompa hiukan ergonomiaakin mukana. Craneperä näyttää tältä: http://www.ebairsoft.com/element-mod0-c ... -3059.html

Perän voit ostaa vaikka ylläolevasta kaupasta ja löytyy sieltä varmaan noi muutkin osat. Mikäli ei kiinasta mieli tilata niin sitten voi milgearin kautta kimppaa kokeilla.

Re: Harrastuksen uudelleenstarttaus

PostPosted: Thu 2010-06-10 16:01
by Metallimise
Joo minä tuota Crane-perää oon itsekkin katellut ja se voi olla ihan hyvä vaihtoehto (kunhan ei enää dboysin perää erehdy siihen laittamaan). Sinänsä olisi tietysti hyvä jos siinä saisi perän mukana sen putken ja siihen liittyvät osat mukana, kun tuo putken päässä oleva levy pitää tod näk porata auki tms, että pääsee käsiksi siihen ruuviin joka pitää sen koko hoidon kiinni rungossa. Tuota sivustoa katselin tässä aikaisemmin, eikä siellä ainakaan niitä tulenvalitsimen osia löytynyt. Ne tuntuvat olevan eniten kiven alla, tuon peränhän löytää melkein joka liikkeestä. Tietenkin jos joku osaa ehdottaa jotain sellaista m4-sarjan asetta jossa olisi raudanluja toimivuus, niin voisi melkein harkitakkin kokonaan uuden aseen hankkimista kun on vähän hermo palanut tuon dboysin vehkeen kanssa. Voisin sitten yhdistellä niistä kahdesta se lopullinen tuote, kun tuo CASV on kuitenkin metallirunkoinen ja haluaisin etenkin sen etuosan tuosta aseesta pitää. Voisi suorilta ostaa sellaisen aseen jossa on se crane perä. Tietenkin siinä vaiheessa saattaa tulla jotain yhteensopivuusongelmia vissiin riippuen valmistajasta.

Neuvoja m4-expertiltä kaivataan

Re: Harrastuksen uudelleenstarttaus

PostPosted: Thu 2010-06-10 22:27
by ZaQ
Sounds like I´m needed.

Ongelma 1. Tuo tukki ei tarvi muuta kuin uuden tukin. Koska coltit on hienoja vempaimia, mikä tahansa perä käy tuohon, kunhan putki on kunnossa. Putket tehään aikalailla samankokoisiksi, enkä oo tavannu tukkia, joka ei johonki putkeen sovi. Jos tahot akun perään, pitää sun tottakai myös vaihtaa aseen johdotukset perään meneviksi (tämän on monet tehny, tarvit peräti kolvin!). Crane ottaa hyvin sisäänsä LiPon tahi isomman NiCadin, jos siltä vaan tuntuu. Tosin, crane ei mun mielestä se ergonomisin vaihtoehto ole, ja päädyin ite laittamaan LiPoakun suoraan putken sisään, johon se sievästi mahtuukin. Crane on pitempi, isompi ja painavampi ku muut, lisäksi sen poskipakasta voi olla montaa mieltä.

Ongelma 2. Tää on jo vähän pahempi. Ehkä Milgearista hyvällä tuurilla tai jostain muualta löytyy hajonneesta pyssystä tuo osa, mutta muuten, enpä tiiä.

Ratkaisu kohtiin 1 ja 2. Osta uus koltti. Joku viisas sanoi joskus, että koltti on hyvä nuija, ja niinhän se onkin. Osta yks, hajota se, osta toinen, hajota se, rakenna osista kolmas. Koska runkoja lukuunottamatta liki kaikki osat sopii kaikkiin arskoihin, on helpointa tosiaan laittaa kokonaan uus järjestelmä. Jing Gong on kiinalaisten ferrari (deluxe -mallit on parhautta!), mutta sanoisinpa, että sijoita suosiolla laatuun. Hong Kongissa tehään tosi paljon erilaisia coltteja, ja ne on hintansa veroisia. Joku voi tosin väittää vastaan, mutta kuitenkin, GP, CA, Deep Fire, VFC ja kumppanit tekee sitten lopulta ne parhaat pyssyt.

Tuo CASV -systeemi on siitä hyvä, että se sopii ihan jokaiseen kolttiin. Eli, voit ostaa minkä vaan mallin, ja pultata kiskon siihen kiinni. CASV sopii jopa Marui -mallisten kaa, jotka ei muuten RIS:sejä hevillä otakkaan. (DBoysin CASV voi tosin olla "kiinalainen", mutta periaatteessa pitäis sopia.)

Re: Harrastuksen uudelleenstarttaus

PostPosted: Thu 2010-06-10 22:32
by ilpo
Mulla on ainakin noita varmistinnippuloita noissa ylijäämäromuissa.

Re: Harrastuksen uudelleenstarttaus

PostPosted: Fri 2010-06-11 08:50
by Metallimise
Hmm.. Alkaa kuulostamaan siltä että todellakin paras ratkaisu olisi se, että ostan ihan uuden aseen ja kasaan niistä sen torrakon. Tämä ei harmittavasti ratkaise kokonaan sitä tulenvalitsimen ongelmaa, koska tarkoituksena oli ostaa niitä osia kaksi, koska pikkuveljelläni on myös dboysin m4 (Varoituksistani huolimatta. Pikkuveljillä on taipumusta haluta kaikkea mitä isoveljelläkin on.) ja häneltä on myös aseesta rikki se tulenvalitsimen taustalevy.

Ilpo: Siis löytyykö sinulta se nimenomaan se valitsimen alta löytyvä osa? Se on siis lower receiverin sisässä se kolikon kokoinen osa johon se tulenvalitsin tulee kiinni (näkyy tuossa alkup postin linkin kuvassa). Jos löytyy niin olet kyllä El Saviour. Ratkaisuna pikkuveljen aseeseen olisin kiinnostunut ostamaan kyseisen osan. Paljollako lähtee? Muistaakseni se CA valmistama setti jossa tulee se osa plus tulenvalitsin ja muut pikkusälät on liikkunut jossain 9-12 dollaria, (tähän tietysti postikulut vielä).

Sitten tuosta uuden coltin ostosta: Ehkäpä on oikeastaan parasta kysyä näin suoraan että mikä coltti tarkalleen kannattaa ostaa. Tiedän kyllä että tässä vähän pyydän saattamaan oikein kädestä pitäen, mutta en haluaisi tehdä samaa virhettä kahta kertaa tuon aseen oston kanssa. Noissa on kuitenkin yksilöllisissä malleissakin eroja että missä on sisäisesti parhaat osat. Yhteensopivuus tuon Dboysin aseen kanssa olisi plussaa ja perä johon saisi akun olisi oikeastaan pakollisuus. Tietenkin olisi hienoa jos se ei sitä 500e maksaisi.

Re: Harrastuksen uudelleenstarttaus

PostPosted: Fri 2010-06-11 10:49
by Latez
Jing Gongin metalliset DX sarjan coltit ovat olleet hyviä, joskin saatavuus nykyisin huono ja hinta voi nousta yli 200 euroon ulkomailtakin tilatessa.Toisaalta esim Jing Gongin muoviset coltit ovat sisuskaluiltaan erinomaisia (mecha + moottori + hoppi loistavia) ja hinnaltaan huokeampia jopa suomessa (ulkomailla tasoa +/- 100 usd).

Mulla on Dboyn HK416, joka on ulkoisesti hieno, mutta sisäisesti kuraa. Noh marssin milfgeariin ja kyselin olisko esim JG:n mechaa. Ei ollut pelkkää mechaa, mutta löytyi muovinen JG M4, jossa sarja ei toiminut (selector rikki), vaan eipä hintaakaan ollut kuin 60 e. Joten laitoin JG:n osat Dboyn kuoriin (täysin yhteensopiva) ja nyt mulla on sekä sisäisesti että ulkoisesti loistava pelipyssy, jolla olen ampunut jo kymmeniä tuhansia laukauksia ongelmitta (akkuna 11,1 V lipo, jolla tulinopeus erittäin kova).

Johdotukset nuissa halvoissa JG:issä on yleensä eteen, mutta helppo ne on itsekin siirtää menemään taakse, jos kolvi pysyy yhtään käpälässä. DX-sarjan aseissa laakerit ovat metalliliu-ut tai kuulat (riippuen tuurista), mutta halvoissa muovia. Jostain mystisestä syystä nuo muovisetkin ovat kestäneet loistavasti, vaikka viritystaso on vakiona m130 luokkaa.

Pikaisella selauksella JG:n pyssyjä on milffissä tosi huonosti nyt valikoimissa. Listoilta löytyy tuo DX-sarjan M4, mutta lukee, ettei ole varastossa. Ainahan toki voi kysyä, voivatko sitä mistään tilata. http://www.milgear.fi/kauppa/product_in ... ts_id=1247 Joskin hintaa tuolla on melko paljon siihen nähden mitä se ulkomailla maksaa, JOS onnistuu sellaisen löytämään jostain nettikaupasta.

Re: Harrastuksen uudelleenstarttaus

PostPosted: Fri 2010-06-11 11:42
by Metallimise
Tuommoinen kuulostaa kyllä unelmaratkaisulta. Pistin postia Milgearille ja kyselin vähän noiden Jing Gongin m4:sten perään. Sinänsä en ole ihan hirvittävän ronkeli sen hinnan suhteen, kunhan tämän asian saisi kuntoon mahd nopeasti että pääsisi ihan omalla aseella softaamaan. Kunhan nyt ei ihan veny sitten useampiin satoihin euroihin. Siihen se vähän kosahti viime kerrallakin kun aloin tähän aseeseen osia etsimään ja harrastus jäi sitten pariksi vuodeksi jäihin.

Re: Harrastuksen uudelleenstarttaus

PostPosted: Sat 2011-02-05 03:12
by ilpo
Voit tulla joku hetki käymään täällä sotatoimistolla, kun aikataulut matsaa. Meikähän asuu puokkarilla, Hiidentie 5:ssä. Täällä mulla on nippelit ja nappelit coltteihin. Ilmottele vaikka privaviestillä.

Re: Harrastuksen uudelleenstarttaus

PostPosted: Thu 2016-12-22 06:05
by tenny
Jos et mielessä Kiinan järjestykseen niin sitten voi milgearin kimppaa kokeilla.Airsoft-ase tarvikkeet http://www.haikeoutdoor.com/en/product/ ... amera.html :D