Pimeätoimintaharjoitus 14.10.2010

Ilmoituksia tulevista peleistä ja muista tapahtumista!

Pimeätoimintaharjoitus 14.10.2010

Postby ilpo » Wed 2010-10-06 13:30

Koalitio järjestää pimeätoimintaharjoituksen, jonka tavoitteena on tutustuttaa pelaajat airsoftiin pimeällä ja saada kokemusta pimeätaistelusta. Harjoituksen aikana tutustutaan myös pimeätoimintaa helpottavaan kalustoon: erilaiset asevalot, valotikut, infrapunavalo (IR = infrared, näkyy vain valonvahvistimilla) ja valonvahvistimet yms.

Illan aikana käydään läpi teoriavaiheita, harjoitusvaiheita ja sovellettua harjoitusta (erilaisia pieniä skenaarioita). Pimeäpeleistä voi saada mielekkäämmät kuin muutaman puskajussin etsiminen. Meillä on tarjolla uusia pelimuotoja juuri pimeässä pelaamista varten. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, pimeällä pelaaminen on hauskaa.

Perusinfo:

Paikka: normaali kettuskin torstaipelialue (sama kuin sunnuntaina paitsi, että jäädään autopaikalle pitämään offaria)
Aika: saapuminen paikalle 1700 (lämmittelyerä ja varusteiden säätäminen), pimeätoimintaharjoitus alkaa 1800. Harjoitus kestää muutaman tunnin ja loppuu noin klo 2200.
Ikä- tai varusterajoituksia ei ole enempää kuin yksi: Koalition järjestämissä peleissä chilliepuvut on kielletty. Kokemuksiemme mukaan niistä ei ole ollut kuin haittaa pelin sujuvuudelle. Kyseessä ei niinkään ole tarkka-ampujan huomaamattomuus vaan nimittäin se, että chilliepukuun pukeutuneet pelaajat eivät huomaa osumia pukunsa läpi. Tästä aiheutuu vain päänvaivaa ja sanomista. Tapahtuma on avoin kaikille.
Peli on ilmainen

Harjoituksen kirjallinen teoriaosuus:

Ase kannattaa valita pimeätoimintaan seuraavien ominaisuuksien mukaan: saako siihen kaikki tarvittavat lisävarusteet kiinni? Pimeällä ehdottoman tärkeää on tulinopeus, ei niinkään kantama tai aseen varsinainen teho. Tästä syystä tarkkuuskiväärit ovat surkea valinta pimeätoimintaan ellei käyttäjällä ole mahdollisuutta liittää aseeseensa pimeäoptiikkaa (lämpötähtäin tai valonvahvistin). Pelkällä kiikarilla on huonot edellytykset nähdä pimeässä mitään. Linssin täytyy olla suuri, että valovoima kiikarissa riittää edes mihinkään, suurennos tarpeeksi pieni selkeyden vuoksi ja ristikko valaistu (liian kirkas ristikko blokkaa kohteen ja häikäisee ampujaa turhaan). Siltikään tarkka-ampuja ei tule näkemään kikarinsa läpi juuri mitään ja osuminen tulee olemaan todella vaikeaa.

Punapistetähtäimissä tulee olla säätövaraa riittävän himmeäksi, ettei se häikäise käyttäjäänsä ja blokkaa kohdetta punapisteen takana. Tavallisilla rautatähtäimillä on tosi vaikea tähdätä pimeässä, joten jonkin sortin punapistetähtäin on hyvä apuväline, kunhan sen asetukset tukevat pimeätoimintaa. Tähtääminen pimeässä on kuitenkin hankalaa ja siksi onkin tärkeää tuntea aseensa, että voi ampua piippulinjan mukaan tarkasti. Pimeällä etäisyyksien arviointi on vaikeaa ja yleinen harha on se, että luullaan kohteen olevan kauempana kuin se todellisuudessa on. Siksi aseen kantaman ei tarvi olla vakiosähköä pitempi. Ei kantamasta tietenkään haittaakaan ole, mutta pimeällä kauempana olevat kohteet väistävät helpommin ja niitä on vaikeampi jo pelkästään nähdä tai tähdätä tarkasti.

Lampun valinnassa huomiota kannattaa kiinnittää tottakai lampun kokoon, tehoon ja kiinnitykseen sekä kytkimeen. Huono esimerkki asevalosta on kaikille tuttu Maglite. Olipa se minkä kokoinen Maglite tahansa, on se liian suuri ja kömpelö kunnon asevaloon verrattuna. Myös vanhojen perinteisten lamppujen valoteho on surkea kokoonsa nähden. Nykyaikaa edustaa LED-valaisimet, jotka tarjoavat valotehoa runsaasti, ovat pieniä ja kevyitä ja paristot kestää tarpeeksi kauan. Paras asevalo on RIS-kiskoon kiinnittyvä valaisin johdollisella painekytkimellä varustettuna. Sen saa modulaarisuutensa ansiosta kiinni aseeseen kuin aseeseen, jossa vain on kiskoa. Lisäksi painekytkin takaa sen, että vaikka lamppu olisi käsien kannalta huonossa paikassa, kytkimen voi aina tuoda käsien lähelle, joka mahdollistaa nopean ja helpon valaisun ilman, että aseotetta joudutaan vaihtamaan. Asevalon on oltava tarpeeksi tehokas tilapäisesti sokaisemaan vihollisen. Tällä on iso merkitys pimeätaistelussa. Vastustaja pitää valolla saada toimintakyvyttömäksi ja se on hyvillä asevaloilla mahdollista.

Lisälaitteista laser-tähtäimet ovat oiva lisä pimeällä. Piste näkyy selvästi kauempanakin. Merkitys tähtäämisen kannalta ei ole välttämättä kovinkaan suuri ellei käytössä ole valonvahvistimia. Niillekin IR-laser on tähtäimenä "se oikea" tähtäin. Lasereita on hyvä käyttää kohteiden merkitsemiseen. Laserilla voi myös pyytää tuli- tai valotukea, jos oma ryhmä tietää toimintakuviot. Valonvahvistimien ollessa käytössä, infrapunavalot ovat yksi mahdollinen keino välttyä omien tulitukselta. Niiden käytössä kannattaa tietysti muistaa se, että ne näkyvät vihollisenkin valonvahvistimilla. Infrapunavaloa on mahdollista saada IR-valotikuilla ja erilaisilla merkitsemisvälineillä tai beaconeilla. Nämäkin ovat esittelyssä harjoituksen aikana. Valojuovakuulat tuovat peliin makeaa tunnelmaa, mutta sen lisäksi myös niillä voidaan ohjata tulta.

Mistä näitä laitteita saa?

Aitoihin esikuviinsa verrattuna halpoja ja hyväksi havaittuja kiinalaisen Elementin valmistamia taistelulamppuja saa mm. seuraavista kaupoista:
http://ebaybanned.com/
http://www.gunnerairsoft.com/catalog/index.php?cPath=43_100
http://www.taiwangun.com/tactical_equipment_flash_lights-c021003.html

Ebay.com:sta saa myös aitoja Surefiren M951-valoja jopa alle satasella.
Venäläistä valonvahvistinteknologiaa NSPU:n muodossa tarjoaa myös paikallinen SA-kauppa Alasintiellä halpaan hintaan, mikäli siellä niitä vielä on. Tähän mennessä ainakin Koalition taistelijat ovat niitä ostaneet läjäpäin.


Taistelutekniikka pimeällä

Kokemustemme perusteella pimeätaistelussa tärkeitä seikkoja:

Taistelijoiden väliset etäisyydet täytyy pitää riittävän lyhyinä. Kuiskausetäisyys taistelijoiden välillä on sopiva etäisyys. Mitä kauemmaksi hortoilet kavereistasi, sitä todennäköisemmin joudut heidän ampumaksi tai ammut vahingossa heidät. Pilkkopimeässä on helppo kadottaa kaveri ihan parinkin metrin päähän.

Valojen käyttö on hankalaa. Valaisija näkyy ja kerää kuulaa puoleensa. Siksi valon käyttäjän täytyy ensiksi suojautua tai olla riittävän kaukana vihollisesta, ettei kuole heti painettuaan kytkimestä. Valottajan tehtävä on sokaista vihollinen ja paljastaa sen sijainti. Valotuella tarkoitetaan sitä, että osa porukasta antaa valoa muiden omiensa tueksi, jotta he voivat rauhassa keskittyä tuhoamaan vihollisen tai liikkumaan vihollisen ollessa sokaistu.

Kommunikointi pimeällä tulisi hoitaa mahdollisimman hiljaa. Pimeällä kuuloaisti on terävämpi ja kun taistelijat eivät näe eteensä, homma pyörii kuulemisen varassa. Käsimerkit eivät pimeässä näy ilman valotikkukikkailua tai kunnon pimeänäkölaitteita. Ne siis voidaan käytännössä unohtaa hyvin pitkälti. Päivällä taistelussa sopii huutaa, kun asemat ovat kuitenkin tiedossa puolin ja toisin ja vihollinen on mahdollista nähdä. Pimeässä taistelu on niin kauan vaikeaa, kun vihollisasemat eivät ole tiedossa. Niiden paljastuttua voidaan aleta taistelemaan tehokkaasti.

Näitä asioita harjoitellaan käytännössä sitten paikan päällä.

Muuta huomioitavaa

Pimeällä on kylmempi. Varustaudu sen mukaan. Suojalasit huurtuvat herkemmin. Ritilämaski tummentaa näkökenttää entisestään vaikkei huurrukaan.

Nähdään peleissä!
Joonas Rautiola
Karhukopla (Koalitio)
User avatar
ilpo
Koala
 
Posts: 466
Joined: Tue 2010-03-30 16:27
Location: Oulu

Return to Koalitio ilmoittaa!

cron